Lapin yliopisto tarjoaa monitieteistä, matkailualan tutkintoon johtavaa koulutusta ainoana yliopistona Suomessa. Matkailututkimuksen pääaine tarkastelee matkailua yhteiskunnallisena, taloudellisena, kulttuurisena sekä luontoon ja muuhun ympäristöön vaikuttavana ilmiönä.

Opetus matkailututkimuksessa toteutetaan Lapin yliopistolla tiloissa. Sivuaine-, kieli-, viestintä- ja menetelmäopintoja opiskellaan yliopiston tiloissa. Projekti- ja kenttäkurssit puolestaan järjestetään vaihtelevissa ympäristöissä: ulkomailla, Suomen luonnossa, mökillä Lapin erämaassa, yrityksissä tai muissa toimintaympäristöissä. Kurssien suoritustavat vaihtelevat ryhmätöistä yksilötehtäviin, kuten esseisiin, raportteihin ja luentopäiväkirjoihin. Myös kirjatentteihin on matkailututkimuksen opiskelijan hyvä varautua.

Sivuainevalinnoilla voi suunnata omia opintojaan ja parantaa näin mahdollisuuksiaan työskennellä monipuolisissa työtehtävissä valmistumisen jälkeen. Matkailututkimuksesta valmistuu matkailualan asiantuntijoita kunnallisiin, valtiollisiin ja kansainvälisiin organisaatioihin sekä elinkeinoelämän palvelukseen. Työtehtäviä voivat olla esimerkiksi koulutus ja konsultointi, tiedotus- ja järjestötoiminta, yritysten johto- ja markkinointitehtävät, suunnittelu- ja kehittämistyö sekä matkailun tutkimus.

Oppiainepalaute edunvalvojille

Tällä lomakkeella voit antaa palautetta matkailututkimuksen oppiaineesta. Anna reilusti palautetta. Palautteista kootaan puolivuosittain palautetta matkailututkimuksen oppiaineesta. Oppiaineeseen voi siis vaikuttaa! Kiitos avustasi!

Opintojaksopalaute edunvalvojille

Millaisia kurssit ovat olleet? Jäikö parantamisen varaa? Anna reilusti palautetta. Palautteista kootaan puolivuosittain palautetta matkailututkimuksen opintojaksoista. Kurssitoteutuksiin voi siis vaikuttaa! Kiitos avustasi!

Vastaukset käyvät läpi Jalojen Villien edunvalvontavastaavat. Muistathan, että voit aina olla yhteydessä edunvalvojiin myös suoraan sähköpostitse! Nykyiset edunvalvojat löydät JV:n somekanavista tai nettisivuilta.